elämä

Ulkona on kylmä ja kohta tulee jo pimeä. Minä olen vaan yökkärissä peittojen ja tyynyjen keskellä. Kuuntelen musiikkia, eikä itku ole kaukana..

Se tunne, kun luulit löytäneesi sen ihanan ihmisen rinnallesi. Mutta kohta se on jo muisto vain, mikä ajan kanssa unohtuu.

Se suru, pettymykset, valvotut yöt, lohduton itku, sydäntä viiltävä kipu, masennus, epätoivo ja väsymys…

Olen tuon kaiken saman kokenut jo, mutta aina se koskee yhtä paljon, ei siihen totu. Aika on vain se mikä parantaa syvimmätkin haavat..

Jonain päivänä vielä herään, eikä minulla ole paha olla, osaan nauttia taas asioista, olla iloinen ja ennenkaikkea onnellinen..

Nyt se tuntuu aika kaukaiselta ja vieraalta ajatukselta, mutta sellaista elämä vain välillä on..

Kylmä, kova ja niin epäoikeudenmukainen maailma, se on vain karu totuus.

Mutta niinhän se on, hyvää kannattaa odottaa..