Ensimmäinen työssäoppimis päivä alkoi yllättävän hyvin, turhaan jännitin etukäteen niin paljon. Oli ihan mukavaa. Huomenna onkin sitten jo helpompaa..
Ihmissuhteet stressaa vaan, etten aina jaksaisi niitä ollenkaa. Nyt on sellainen fiilis, että tekis mieli vaan itkeä, mutta en jaksa, kun väsyttää liikaa..
Onko se liika vaadittu, että edes kerran elämässäni löytäisin järkevän ihmisen rinnalleni, enkö saa koskaan olla onnellinen?
Olen oppinut kaiken tähän asti kantapään kautta..
Miten hinta minun pitäisi siitä maksaa, että saisin olla onnellinen?
En sano enää ikinä olevani onnellinen, koska se onnellisuus, ei kestä se vain katoaa, juuri kun siitä saa kiinni, juuri kun siitä alkaa nauttia..
Merkinnät RSS-syötteenä