Kotiin päästy ehjin nahoin. Matka meni rattoisasti autossa nukkuen. Miinuksena oli tietysti huoltoaseman huono ruoka. Mutta aina kaikki ei voi mennä nappiin.
Päivän saldo; Väsymys, vitustus, pahamieli.
MIKSI IHMISSUHTEIDEN PITÄÄ OLLA NIIN VAIKEITA!
Myönnän olen loukannut toista ihmista, mutta en tahallani. En voi ajatuksilleni ja tunteilleni vain mitään. Tunnustan, että minulla on sitoutumiskammo. Aina, kun minulla on juttua, niin jos se alkaa menemään liian vakavaksi ihan tapailuksi, niin pistän sen poikki. tiedän, että se ei ole oikein, mutta kokemuksien kautta minusta on vain jotenkin tullut sellainen. En vain tykkää määräilemisestä, julkisista hellyyden osoituksista, siitä että tehdään omia johtopäätöksiä, on liian suuria odotuksia ja kun sitten asiat eivät menekkään halaumalla tavalla, niin siitä saa sitten julkisilta sivustoilta lukea ja puolituntemattomat ihmiset päivittelevät asiaa, josta eivät tiedä yhtään mitään. Se pistää vihaksi, jotain yksityisyyttä kiitos!
Olen myös huolissani eräästä asiasta. Haluaisin auttaa, mutta en löydä oikeita sanoja. Yritän auttaa, mutta tuloksetta. Tulee turhautunut ja surullinen olo.
Ehkä minun pitää vain kuunnella ja olla läsnä.
Ilmaista se ”auttava olkapää”, rakkaus ja turva, joka ei koskaan katoa.
Merkinnät RSS-syötteenä