Lainaa.com

Yleinen

Ei aina keksi otsikkoa

26.06.2013, titza

En tiedä, mistä aloittaisin kirjoittamaan. Asioita on tapahtunut aika paljon. Olen ollut aivan pohjalla ties miten pitkään. Tuntuu melkein jopa uskomattomalta, että tässä yhä olen. Ehkä sillä on tarkoitus, minun aikani ei ole vielä lähteä. En ole pitkään aikaan osannut päästää ketään lähelleni, rakastaa tai antaa toisen rakastaa, välittää, kuunnella tai pitää kädestä, kun on paha mieli. Painautua toisen kainaloon, vaikka ympärillä oleva maailma tuntuisi tuhoutuvan. En muista, edes miltä tuntuu olla onnellinen. Joskus se käväisee mielessä, mutta vain pienen hetken, se on kuin kaukainen muisto enää vain.

Nyt minulla on kuin ”uusivanha” parisuhde. Saa nähdä, miten sen käy. Aika näyttää. Itse yritän ainakin pitää siitä kiinni ja vaalia yhteistä aikaa, vaikka se ole aina helppoa.

Nyt olen kesätöissä. On vihdoinkin sellainen olo, että teen jotain hyödyllistä taas, jotain tärkeää.

On jotenkin outo olo, en tiedä. Jotenkin ihmeen tyyni ja rauhallinen. Aivan kuin hätääni olisi vastattu. Aivan kuin jokin suurempi voima haluaisi, minun nousevan pohjalta vakaalle maankamaralle, josta kerran putosin. Haluan ainakin uskoa sen niin olevan. Se luo minulle turvaa ja toivoa. Tiedon siitä, että paikkani on täällä.

Jotenkin tuntuu, että pystyn taas näkemään tulevaisuuteni valoisampana. Olen ollut hukassa, olen vieläkin, mutta ehkä nyt minulla on edes pieni aavistus, mitä elämältäni haluan.

Ehkä tämä on uuden elämäni ensimmäinen päivä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *