elämä

Tämä päivä on eilisen vastakohta.

Aivan helvetillinen!

Kaikki ärsyttää, silmiä kirvelee ja itku on herkässä.

En muista milloin olen kokenut olevani näin yksin…

Paha tapani on purkaa oloani vanhempiini, mutta he eivät ymmärrä..

Entä jos oikeasti ahdistaa ja on paha olla?

Ahdistus iskee yhtäkkiä, se alistaa minut täysin..

On voimaton ja niin ARVOTON olo..

Tunnen olevani kotini vanki!

Olen täysikäinen, haluaisin nollata pääni, se oikeasti auttaisi!

Mutta jokin minussa estää sen.

Elämäni on yhtä oravan pyörää, aivan kuin opiskelu olisi ainut asia elämässäni, aivan kuin minun hyviä arvosanojani arvostetaan.

Vapaa ajalla haluaisin tuulettumaan, mutta harvoin kukaan haluaa lähteä.

En ole sittenkään ihastunut, luulin vain.

Toisaalta haluaisin rakkautta, läheisyyttä ja lämpöä.

Kainalon joka rutistaisi pahan olon pois ja kainalon, johon nukahtaa.

Mutta taidan olla vaan tunteeton paska, kuka ei päästä lähelle helposti ketään, vältyn ainakin sydänsuruilta!