elämä

En ole jaksanut kirjoittaa pitkään aikaan blogia, koska elämässäni on ollut nyt liikaa vastoinkäymisiä lähiaikoina. Kun yhdestä vastoinkäymisestä on päästy, niin seuraava odottaa jo kulman takana… Aina ei vain jaksa, pitää ottaa itseään väkisin itseään niskasta kiinni että jaksaa taas nousta epäonnistumisesta jaloilleen ja jatkaa eteenpäin. Tämä on niin helppo sanoa, mutta karu totuus on se, että olen henkisesti romahtamispisteessä.. Koulu ja opiskelu muodostavat nyt suurimman osan elämästäni, odotan että tulevaisuus olisi valoisampi, vaikka nyt tuntuu kaikki niin toivottomalta. Menetin yhden tärkeän ihmissuhteeni aivan yhtäkkiä, yllättäen. Olen katkera, vihainen, surullinen ja sanoinkuvaamattoman onneton. Ulkoisin puolin olen aivan tavallinen nuori nainen, mutta sisältä aivan rikki. Millään ei tunnu olevan enää mitään väliä.. Olen kuin tabula rasa. Katoan massaan ja yritän elää ongelmieni kanssa, se ei ole helppoa, mutta kuka sanoikaan, että elämän pitäisi olla helppoa..

Minua on loukattu, minua ei varoitettu etukäteen. Minut vain pudotettiin korkealta alas yhtäkkiä vain..
Eniten minua loukkaa ne sanat, valehtelu, välinpitämättömyys.. Miksi jouduin tälläiseen tilanteeseen, syytän vain itseäni, koska olin niiin tyhmä, ehkä minua oli liian helppo vedättää ja heittää sitten kuin roskan menemään, kun on saanut tarpeeksi.. Olen vain oma itseni, mutta miksi se ei riitä? Mikä minussa on vikana?!
Aivan kuin roikkuisin kuilun reinalla ja huutaisin apua, mutta kukaan ei kuule, kukaan ei auta, kukaan ei välitä..

in other words, my heart is broken.